Kuten kuka tahansa hyvä humanisti, olen optimistisesti odottanut, että normit vihdoin alkaisivat sisäistää (hyvin yksinkertaisen) eksistentiaalisen riskin argumentin ja siirtyä pois typerästä vesipuolueesta, mutta nyt on kulunut noin kaksi vuotta ja alan todella tuntea itseni vanhemmaksi, joka hitaasti alkaa ymmärtää uhkaavaa oivallusta, että hänen 3-vuotiaansa, joka ei ole vielä sanonut sanaakaan, saattaa olla vain pysähtynyt