Yksi tapa ymmärtää tietoista kokemustamme on kuvitella kontrafaktuaalinen. Kuvittele, että eläisimme maailmassa, jossa ei ole valoa (ehkä veden alla, kuumien geysirien voimalla). Siinä maailmassa näköaistimme ei kehity, ja silti me kaikki "näkisimme" maailman yhtä normaalisti kuin nyt. (Se on ainoa maailma, jonka tunnemme). Olen viime aikoina miettinyt, miten sokeat ihmiset näkevät fyysiset esineet, ja mieleeni juolahtaa, että heidän maailmansa täytyy olla yhtä rikas kuin näkevien ihmisten. Ainoa ero on, että he elävät maailmassa, joka on rakennettu pääasiassa näkevien ihmisten toimesta ja heitä varten, joten he kohtaavat vaikeuksia. Mutta jos kukaan ei näkisi, olisimme tietämättömiä siitä, mitä meiltä puuttuu, ja maailmamme tuntuisi yhtä normaalilta ja itsestään selvältä kuin se tuntuu meille nyt. Lopputulos: olemme sokeita todellisuudelle sellaisena kuin se on - voi olla niin monia muita modaliteetteja, joita emme pysty havaitsemaan. Se, mitä näemme, ei ole totuus, vaan evoluutiohistoriamme sattumanvarainen funktio.