Katsoin Avatar 3:n ja voin vahvistaa: > juoni oli ohut (satunnaisia hetkiä seuraavaan toimintakohtaukseen asti) > dialogi on keskinkertaista (hahmo sanoo vilpittömästi: "Kyse ei ole tappelun koiran koosta, vaan taistelun koosta koirassa") > mutta 3D-visuaalit olivat upeita (ne pitivät minut lukittuna 3+ tuntia ja olin enimmäkseen ihmeissäni tuijottaen satunnaisia vesipisaroita ja metsäkasveja) Avatarilla ei ole kulttuurista vaikutusta, luultavasti siksi, että se on täysin ruumiillistunut teatterissa. Kuin huvipuistolaite. Se on mukaansatempaavaa, mutta kokemus ei ole muuten kovin jaettavissa (varsinkin kun hahmot ja dialogi ovat päinvastaisia kuin mieleenpainuvia). Selittää, miltä vuoristorata tuntuu, ei oikein toimi. Sama pätee siihen, että yrität katsoa Avataria pieneltä ruudulta tai ehdottaa sitä ystävälle: "Voi pojat, sinun täytyy mennä katsomaan Avatar 3 neonvärisen vedenalaisen virtauksen pyörteen vuoksi". Hope Cameron siirtyy muihin projekteihin ja on iloinen siitä, että Sam Worthington saa laukun.